Integration Developer

Vastaa integraatiomaailman kutsuun

Integraatiot ovat kuuma aihe ja niiden suosio on kovassa kasvussa niin maailmalla kuin Suomessakin. Laajentuvan palveluvalikoimamme myötä tarvitsemme uusia taitoja ja ihmisiä Flashnodelle. Integraatiot ja ohjelmistojen yhdistäminen ovat ydintekemistämme, mutta taustalla on myös paljon sisäisiä kehitystehtäviä, joista pitää huolehtia.

Tiimi työskentelee mielenkiintoisten asiakasprojektien ja kehityshankkeiden parissa. Kaikkia tulevaisuuden teknologioita ei ole lyöty lukkoon, vaan tiimi pääsee vaikuttamaan ja valitsemaan näitä erilaisten kehitysprojektien aikana.

Tarjolla on täysipäiväinen työpaikka Jyväskylässä, mutta etätyöskentely onnistuu myös. Hakemamme henkilö on suomenkielinen, mutta taitaa myös englantia, ja voi puolestamme aloittaa heti. Tiimiä on tarkoitus kasvattaa tulevien vuosien aikana merkittävästi lisää ja nyt tiimiin tuleville jäsenille on on luvassa kasvavaa roolia ja jopa tiimien vetämistä.

Meillä pääset työskentelemään uusissa ergonomisissa työtiloissa ydinkeskustassa (Crazy Town) ja moderneilla työvälineillä. Pidämme huolta loistavasta tiimihengestä säännöllisissä tiimipäivissä, joissa teemme jotain hauskaa yhdessä (esim. karting, saunalauttailu, pakohuone). Jokaisella on myös mahdollista antaa ja saada pikkubonareita lähes päivittäin. Hyvinvoinnin ylläpitämiseen tarjoamme viikoittaisen fysioterapeutin ohjaaman taukojumpan, työajalla tapahtuvan aamureippailun ja Smartumin liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut

Taidoista tarkemmin

Haemme tiimiin kokenutta backend- tai full stack -osaajaa, jolle seuraavat termit sopivat toimenkuvaan:

  • PHP
  • API (REST, SOAP, GraphQL...)
  • Project Management
  • AWS
  • Unit testing

Plussapisteet

Työssä oppii paljon, mutta ylimääräisiä plussapisteitä ropisee, jos nämä aihealueet/termit ovat tuttuja:

  • Node.js
  • DevOps / Workflow Automation
  • Linux Server Software
  • oAuth2
  • Data transformation
  • Integration platforms

Lähetä lyhyt kuvaus itsestäsi, CV:si ja palkkatoiveesi osoitteeseen ville.viljanmaa@flashnode.com otsikolla INTEGRATION-DEVELOPER. Mikäli haluat kysyä lisää paikasta ja/tai yrityksestämme laita viestiä tai soittele Villelle, 040 729 3342.

Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.